Labradorinnoutaja Jimi liikkuu jo tottuneesti navetassa ja tutkii tarkkaan lehmien tilanteen.
Mistä sonni tietää, että lehmä on kiimassa? Miten kiimainen lehmä houkuttelee sonnin paikalle juuri oikeaan aikaan? Ja miten koirat liittyvät tähän kaikkeen?
Feromonit ovat luonnon omia hajusteita, helposti haihtuvia yhdisteitä, jotka ilmavirran mukana levitessään kuljettavat viestejä pitkiäkin matkoja. Kiimainen lehmä erittää feromoneja, jotka sonnin sieraimiin osuessaan kertovat tilaisuuden koittaneen. Sonni tulee lehmän luo, haistelee tarkemmin ja kokeilee, joko lehmä antaa astua.
Koiran hajuaisti kykenee helposti samaan kuin sonninkin – kiimaisen lehmän haju vain on koiralle yhdentekevä. Koulutuksen avulla se voidaan kuitenkin tehdä koiralle merkitykselliseksi, aivan kuten huume, raha- tai homekoirille on koulutettu tietyt hajut. Aikaisimmat tutkimukset kiimantarkkailukoirista tehtiinkin 1970-luvun lopulla amerikkalaisilla pommikoirilla, jotka helposti oppivat erottamaan kiimaisen lehmän hajun.
Koiran nenä on tarkka
Koira pystyy erottamaan kiimaisen lehmän hajun paitsi sukuelinten alueelta, myös ainakin maidosta, virtsasta ja syljestä. Feromonien määrä lisääntyy muutaman päivän ajan ennen seisovaa kiimaa, on huipussaan seisovan kiiman aikaan ja laskee sitten nopeasti.
Koira voidaan kouluttaa ilmaisemaan vasta seisova kiima tai jo hieman aikaisempi kiiman vaihe. Koulutuksessa olemme käyttäneet siemennyshetken hajunäytteitä, mutta koirat vaikuttavat ilmaisevan kiimaisen lehmän jo edellisenä päivänä tai iltana, jolloin seminologin ehtii hyvin tilata.
Oppia lahden takaa
Ajatus kiimantarkkailukoirista kypsyi mielessäni vuosia, seuratessani hiljaisten kiimojen aiheuttamaa päänvaivaa tiloilla. Suomesta ei tuntunut löytyvän tarvittavaa apua tällaiseen koulutukseen, mutta lopulta saksalaisen, kiimantarkkailukoiria tutkineen ryhmän avulla sain kontaktin Pohjois-Ruotsissa sijaitsevaan Nordiska Hundiin, joka on erikoistunut erityisetsintäkoirien koulutukseen.
Käytyäni oman koirani kanssa läpi peruskurssin lähdimme huhtikuussa 2013 neljän koiran ja ohjaajan voimin harjoittelemaan kiimahajun tunnistamista. Kaikki koirat oppivat erottamaan kiimaisen lehmän hajun kolmessa päivässä.
Kuopiossa on järjestetty useita kiimantarkkailukoirakursseja, ensimmäiset syksyllä 2013 ja keväällä 2014. Yhteensä 15 koiraa osallistui noille kursseille. Kaikkien tavoitteena ei ollut navetassa työskentelevä koira, vaan enemmänkin perehtyminen koulutusmenetelmään. Rotukirjo oli laaja, ja iältäänkin koirat olivat yhdeksästä kuukaudesta 12 vuoteen. Koirat oppivat nopeasti ja selvästi nauttivat hajutyöskentelystä.
Koulutus voi koostua esimerkiksi kolmesta 2,5 päivän jaksosta noin kuukauden välein. Jaksojen välillä tehdään kotiharjoituksia.
Kiimainen lehmä purkissa
Erityisetsintäkoulutuksessa koira opetetaan aluksi löytämään oikean hajun sisältävä purkki muiden purkkien joukosta. Koulutus aloitetaan yleensä teen etsimisellä: sekä koira että kouluttaja oppivat tämän harjoitushajun avulla oikeat työskentelytavat. Kun koira osaa etsiä teetä, sille on varsin helppoa ja nopeaa opettaa muita etsittäviä hajuja.
Koulutuksessa käytetään Ruotsissa kehitettyä, nuuskuttimeksi kutsumaamme laitetta, jonka avulla koiran oppiminen on tehty mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen, eli koiraa palkitaan oikeista suorituksista ja väärät jätetään huomiotta.
Uuden hajun opettamiseen käytetään nuuskutinta. Saksanpaimenkoira Ruusa merkkaa kuonollaan oikean hajun.
Nuuskuttimen lisäksi käytetään lattialla olevaa purkkirataa, ja koirat opetetaan etsimään hajuja myös huonetilasta tai ulkoa. Navetassa harjoittelu tapahtuu kotitiloilla.
Koulutuksessa on äärimmäisen tärkeää käyttää juuri oikeita hajunäytteitä. Näytteitä on myös käsiteltävä ja säilytettävä huolellisesti. Näyte on oltava juuri oikeasta kiimavaiheesta. Näytteet kerätään mahdollisimman puhtaasti vanupuikoilla ja steriileillä taitoksilla ja säilytetään pakastettuna.
Koiran on harjoituksissa erotettava oikea haju häiriöhajujen joukosta. Häiriöhajuina käytetään saman ja eri lehmän keltarauhasvaiheen hajunäytteitä. Myös muita navettahajuja voi käyttää, ja koulutuksen loppuvaiheessa otetaan mukaan rakkulalehmien hajunäytteet. Vaikka rakkulalehmä käyttäytyy kuin kiimainen lehmä, lähes kukaan koirista ei ole osoittanut sitä kohtaan minkäänlaista kiinnostusta.
Hajunäytteiden oikea säilytys ja käsittely on erittäin tärkeää, jotta koira oppii juuri halutun hajun.
Etsi, löydä, ilmaise
Hajuerottelu on vain yksi osa kiimantarkkailukoiran koulutusta – ja helpoin niistä. Oikean hajun löydettyään koiran on osattava ilmaista se ohjaajalleen. Ilmaisutapoja on lukuisia, jokainen voi valita omalle koiralleen ja omaan navettaympäristöönsä sopivimman tavan.
Pihaton lantakäytävällä ei välttämättä ole kätevää, jos koira ilmaisee menemällä maaten. Toisaalta haukkuminen saattaa stressata koiriin tottumattomia lehmiä. Koira voi ilmaista myös esimerkiksi istumalla oikean lehmän kohdalle, tai ottamalla pannassaan roikkuvan esineen suuhunsa.
Kolmas koulutuksen osa-alue hajuerottelun ja ilmaisun lisäksi on navettaympäristöön totuttaminen. Navetta on koiralle erittäin vaativa työskentely-ympäristö: se on täynnä hajuja ja ääniä, ilmavirtauksia, varottavia eläimiä ja muita häiriötekijöitä.
Kiimantarkkailuun koulutettavan koiran ominaisuuksista tärkeimpiä onkin se, että se pystyy työskentelemään navetassa rentona ja stressaamatta. Voimakas paimennusvietti voi olla haitaksi, jos koira ei malta eläinten läheisyydessä keskittyä haistelutyöhön. Hyvin pieni tai suuri koko voi rajoittaa työskentelyä navetassa. Muuten koiran rodulla tai sukupuolella ei ole merkitystä.
Yksi aisti lisää kiimantarkkailuun
Kiimantarkkailukoiran koulutus jatkuu koko sen työuran ajan, ja välillä sen nenää on kalibroitava varmistetuilla hajunäytteillä.
Koira kiimantarkkailun apuvälineenä poikkeaa totutuista apuvälineistä, kuten aktiivisuusmittareista. Koira ei ole kone, joka työskentelee automaattisesti, vaan tarvitsee aina asiantuntevan ohjaajan. Koiraa voikin pitää kiimantarkkailijan ylimääräisenä aistina, joka avaa hajujen maailman ihmiselle.
Iris Kaimio, alkionsiirtoeläinlääkäri, Faba
Kuvat: Iris Kaimio ja Kim Salomonsson
Juttu on julkaistu Nauta-lehdessä 3/2014.