Kevytmaitotili

Viimeksi kuluneen vuoden ajan on Suomessa opeteltu elämään huomattavasti matalamman maidon tuottajahinnan oloissa. Venäjän viennin pysähtyminen oli syy viime vuoden lopun nopealle hintatason laskulle, mutta se ei ole ainoa tekijä siille, miksi tilanne nyt on mikä on. Kotimaan markkinoilla on tapahtunut samaan aikaan asioita, joiden ansiosta saattaa mennä pitkään ennen kuin entinen korkea maidonhinta saadaan takaisin.
    Edes Venäjän rajojen aukeaminen ei enää ole tae siitä, että hintataso lähtee selkeään nousuun. Viimeisen vuoden aikana ruplan arvo on eri syistä romahtanut, eikä entinen vientihintataso euroissa olisi läheskään mahdollista. Kiintiöiden poistuminen sekoittaa lisäksi soppaa. Jos hinnat lähtevät nousuun, kiintiöt eivät enää estä lisäämästä tuotantoa. Tämä tekee tulevan hintatason ennustamisesta entistäkin vaikeampaa.

Pudotus on ollut niin rajua, että se väistämättä pakottaa lypsykarjatilat miettimään, millä keinoilla edes kohtuullinen osa puuttuvasta maitotilistä saadaan paikattua. Tulojen nostaminen on yksi mahdollisuus, jos tyhjiä lehmäpaikkoja tai varaa tuotostason nostoon muilla keinoin on. Kiintiö ei enää ole este. Toki lisätuotannon pitäisi olla kannattavaa, mutta se saattaa ihan hyvin sitä nykyhinnoillakin olla, jollei vaadita investointeja.
    Toukokuu oli omassa karjassamme yksi kautta aikojen parhaista maitomäärän suhteen, ja innostuin vertailemaan maitotiliä edeltävien vuosien toukokuun lukemiin. Viime vuoteen jää melkoinen miinus, muuten isompi maitomäärä paikkasi kohtalaisesti laskeneen tuottajahinnan.
    Yhden robotin karjassa ei käytännössä voi lisätä lehmämäärää, ja ilman investointeja emme pääse kovin paljoa toukokuuta ylemmäs maitomäärässä. Olisi epärealistista lyhyellä tähtäimellä laskea sen varaan, että ennätyshyvää tuotoskuukautta seuraisi jatkuvasti muita samanlaisia. Joka tapauksessa vertailu viime vuoteen antaa ehkä tarpeettomankin masentavan kuvan. Maidon hinta oli silloin poikkeuksellisen korkea, ei tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin kun ollaan huomattavasti lähempänä nykyhintoja.

Kun tulopuolta on varsin hankalaa kasvattaa, on katse suunnattava menoihin. Heikon kannattavuuden aikojen hyvä puoli, jos sellaisia haluaa nähdä, on että ne pistävät miettimään monia asioita uudelleen. Kun on pakko.
    Ostorehujen ym. kulujen jahtaaminen ja ruokinnan säätäminen on varmaan kaikille sen verran arkipäivää, ettei siitä kannattane pidemmälti kirjoittaa. On yleisesti tiedossa, että rehuntuotannossa ja ruokinnassa tehdään isoja eroja tilojen kannattavuuteen.
    Omassa karjassa päädyttiin ”normaalitoimien” tarkastelun lisäksi myös hieman investoimaan, tavoitteena vähän pidemmän ajan tulos. Hankittiin pitkään harkinnassa ollut ollut kiimantarkkailusysteemi, tavoitteena saada ainakin hiehojen hieman korkeaksi lipsahtanutta poikimaikää alas. Hiehojen kiimantarkkailu on meillä ollut vähän retuperällä, tai ainakin hankalampaa kuin ennen. Siemennysikäisten hoitoon kuluu hyvin vähän aikaa ja ne ovat eri rakennuksessa.
    Hedelmällisyysseminologin vilauttamassa raportissa oli sen näköisiä lukemia, että investoinnin pitäisi alkaa tuottaa varsin nopeasti. Heatime tuntuu toimivan hyvin ja vahvaa toiveikkuutta on ilmassa, että hiehojen poikimaikä saadaan lähemmäs optimia ja sitä myötä ruokintakustannusta alas.
    Vakavassa harkinnassa on, että lehmilläkin systeemi otetaan käyttöön, ainakin poikimisesta tiinehtymiseen olevalle lehmäporukalle. Lehmillä optimaalinen poikimaväli on siitä kiitollinen tavoite, että se sekä pienentää kustannuksia ruokintakulujen muodossa, että lisää tuloja tuotoksen parantuessa, joten lisäpantojen kustannus ei tunnu mahdottomalle.

Kun jalostus on lähellä sydäntä, kannattavuusasiaa on tullut pähkäiltyä siitäkin näkökulmasta. Karu totuus on, että jalostuksen keinoin ei ehdi enää tähän tai pariin seuraavaan vuoteen vaikuttaa. Nyt tehdystä siemennyksestä poikiva ensikko on tuotannossa vasta vuonna 2018. Jalostus on pidemmän tähtäimen toimintaa, ja tulevaisuuden notkahdusten varalle sillä on merkitystä.
    Eläinten jalostuksellinen taso aiheuttaa varsin pieniä eroja tilojen väliseen kannattavuuteen, verrattuna vaikkapa ruokintaan. Olen kuitenkin pähkäillyt, että jos kannattavuus on maidontuotannossa muuten heikompi kuin ennen, niin suhteessa jalostuksen tuoma ero karjojen välillä korostuu selvästi. Jalostus on pohjatyötä tulevan varalle, ja siihen on tarkoitus panostaa samaan malliin kuin ennenkin.

Olen jo sen verran pitkään toiminut viljelijänä, että en jaksa vaipua epätoivoon sen suhteen, etteikö maitoa jatkossakin Suomessa lypsetä. Kun opiskelin, pelättiin ETA-sopimuksen lopettavan suomalaisen tuotannon. Saman pelättiin tapahtuvan EU-jäsenyyden myötä, ja muitakin isoja uhkia on nähty silloin tällöin. Maailmanlopun ennustajat ovat toistaiseksi olleet väärässä, toivottavasti nytkin.
    Hieman erilainen ja heiluvampi maitomarkkina varmaan jatkossa on, mutta monet tilat oppivat sen kanssa kyllä elämään. Sanotaan että suomalainen lehmä on viisas, ja ainakin suomenkarja on oman kokemuksen perustella vielä ovelaakin. Ei niiden hoitajakaan voi olla ihan heikkolahjainen, muutoin näiden lehmien kanssa ei olisi pärjätty.

Jari Loponen