Optimisti ei anna periksi

Miksi en voinut syntyä pessimistiksi? Etenkin näinä aikoina olisi helppoa olla oikein kunnon pessimisti. Uutisvirta tulvii erilaisia uhkakuvia ja negatiivisia tulevaisuuden näkymiä.  Omaa alaa tarkastellessa olisi perusteltua todeta tulevaisuuden olevan niin synkkä, ettei maksa vaivaa edes yrittää. Löisi vaan suosiolla hanskat tiskiin ja ryömisi poteroonsa valittamaan.

Voisiko pessimistiksi opetella, kouluttautua jossain? Ehkä voisi viettää aikaansa niiden ihmisten joukossa, jotka osaavat nähdä ensin asioiden nurjat puolet.  Tuskin, lopulta kävisi niin, että minut eristettäisiin joukosta optimististen puheideni johdosta. Niillä voisi olla haitallinen vaikutus hyvässä vauhdissa olevaan kurjistumisen tunteeseen.


Minulla on työni puolesta loistava mahdollisuus olla paljon tekemisissä nuorten, sekä ylipäätään tilaansa kehittävien lihakarjaihmisten kanssa. Tätä arvostan siksi, että valoisasta luonteestani huolimatta kokemus antaa joskus liikaakin luvan olla kyyninen. 

Kokemus tietysti helpottaa karikoiden välttämisessä, mutta sen ei pitäisi antaa syödä kehityshalua. Kun seuraa kehittyvien yrittäjien intoa ja rohkeutta toteuttaa ideoitaan, säilyy tuntuma siihen, että mitään ei saa, ellei uskalla yrittää. Tämä nyt vain on sellainen ala, ettei paikoilleen pidä pitkäksi aikaa jäädä, ellei sitten halua sammaloitua.


Lihakarja-ala elää murrosvaihetta, joka tosin on ollut olemassa jo aika kauan. Toimintaympäristö on vähintäänkin sekava ja epävarma, mutta silti sitkeät yrittäjät valmistautuvat taas uuteen kesään täynnä intoa, kaikki kun on tässä vaiheessa vielä mahdollista.

Yhteinen tekijä tulevaisuuden menestyjille on, ettei sattumaan luoteta missään asiassa. He satsaavat täysillä eläinainekseen. Ostavat omaan karjaansa sopivaa uudistusainesta, ei välttämättä sitä mitä kaikki muutkin ostavat. Etsivät parasta kulloiseenkin tarpeeseen, ominaisuudet ratkaisevat kaupan. Poikimisia he eivät jätä huomisen huoleksi. Kokeilemalla ja muiden vinkkejä avuksi käyttäen he muokkaavat käytännöllisen tavan varmistaa, ettei vasikoita menetetä turhaan.

He rakentavat kustannustehokkaasti tarkoituksenmukaista ja toimivaa, pelkäämättä myöntää virhettään ja muuttaa sitä mikä on toimimattomaksi havaittu. Tukikokonaisuuden he kyllä suunnittelevat ja hyödyntävät huolella, jäämättä kuitenkaan siihen liiaksi kiinni. Ovat nimittäin ymmärtäneet, mistä sen rahan tuotannossa pitää pääasiassa tulla ja mihin sitä ei saa liikaa mennä.

Tulevaisuuteen katsovat lihakarjayrittäjät eivät rakentele harhakuvia omasta täyspätevyydestään, vaan kehittävät itseään kouluttautuen jatkuvasti.


Tänä keväänä, kun siitossonnipoikakoti juhlii kymmenvuotista taivaltaan, on hyvä hetki todeta alan kehitys sinä aikana, sekä luoda katse tulevaisuuteen. Jos näiden edellä mainittujen kehittäjä-ihmisten käsissä on lihakarja-alan tulevaisuus, minä en kyllä ole pätkänkään vertaa huolissani.

Vivili Ylönen


Nauta-lehden uutena kolumnistina aloittaa Vivili Ylönen, maatilayrittäjä Pieksämäeltä. Tila on erikoistunut pihvirotuisten siitossonnien kasvatukseen ja kauppaan yhteistyössä AtriaNaudan kanssa. Vuosittainen, jo perinteeksi muodostunut siitossonnihuutokauppa kerää tilalle lihakarjayrittäjiä ympäri Suomea. Tilan pellot ovat jo pitkään olleet luomutuotannossa, eläimet ainakin vielä tavanomaisessa tuotannossa. Metsätalous on myös tilalla merkittävässä roolissa. Yrittäjäperheeseen kuuluvat Vivilin lisäksi puoliso Aarne ja tytär Sade.